Ajankohtaista

Vuokriin maltilliset korotukset 1.1.2019

30.10.2018

Niiralan Kulman toiminta-ajatus on edullisten ja laadukkaiden asumispalvelujen tuottaminen kuopiolaisille. Yhtiön tavoitteena on omakustannusvuokra eli nollatulos. Kiinteistöjen ja huoneistojen remontointitarpeen ja tyhjyyksien aiheuttaman kustannusten nousun takia vuokriin on tehty välttämättömiä muutoksia.

Vuokrat nousevat maltillisesti, keskimäärin 2,06 %. 1.1.2019 keskivuokra tulee olemaan 11,10 €/m2/kk. Käyttökorvaukset eivät nouse eli ne pysyvät vuosien 2017 ja 2018 tasolla.

Vuokran määrään vaikuttavat talon omat hoitokulut, talon omat sauna-, autopaikka- ja liiketilatulot ja talolle kertynyt yli/alijäämä. Lisäksi vuokrassa peritään tasattua pääomakulua. Pääomavuokranmääritys tehtiin nyt jo kolmannen kerran ARA:n käyttöarvonmukaisella mallilla, joka perustuu käyttöarvoon ja siihen vaikuttavien tekijöiden pisteytykseen ja eri osa-alueiden painoarvoihin. Kohteen käyttöarvo on sen arvo vuokrakäytössä suhteessa saman tasausryhmän taloihin. Käyttöarvoon vaikuttavat sijainti, ikä/kunto/tekniikka, talotyyppi sekä varuste- ja laatutaso, kuten esimerkiksi lasitetut parvekkeet ja laajakaista.

Kaupungille reilu siivu vuokrista

Joudumme tekemään vuokranmäärityksen huomattavasti aikaisemmin kuin viralliset hintojen korotustiedot tulevat palveluntuottajiltamme. Vuokranmäärityksen tueksi tiedustelemme niin suoraan toimittajilta kuin kaupungin konserniohjaukseltakin ennakkotietoja hintatasoista. Sähkön osalta on ennakoitu 5 %:n ja lämmön osalta 1%:n korotuksiin. Muiden hoitokulujen osalta taso on toteutuneen 2017 ja/tai 2018 budjetoidun tasolla.

Henkilöstökulujen budjetoinnissa henkilöstön määrän on ennakoitu pysyvän ennallaan, mutta työehtosopimusten mukaiset yleiskorotukset on huomioitu.

Kiinteistöjen vuosikorjauskuluja on budjetoitu kaikille kohteille 1,00 eur/m2/kk. Budjetoitu kulu pitää sisällään myös muuttokorjauskustannukset, ennalta arvaamattomat rakennus- ja LVI-tekniset korjaukset sekä kiinteistönhoidon tarvikkeet. Lisääntyneet tyhjyydet on budjetoitu kuluja kasvattavana tekijänä 0,35 eur/m2/kk.

Pääomavuokralla rahoitetaan lainojen korot ja lyhennykset, peruskorjaus- sekä vuosikorjausrahastoon siirrot sekä uudisrakennusten omarahoitusosuus. Rahastosta maksetaan peruskorjausten omat varat ja kalliit jaksottaiset korjaustyöt (esimerkiksi koko kiinteistön kattojen uusiminen, ulkoseinien ja parvekkeiden mittavat korjaustyöt). Pääomavuokran vaihteluväli vuonna 2019 on minimistä 0,50 eur/m2/kk maksimiin 7,61 eur/m2/kk.

Pankkilainojen korkotasossa suojauksineen varaudutaan tulevana vuonna korkeimmillaan 2,0 % korkoon. Pankkilainoissa lyhennykset määräytyvät ennalta sovittujen erien mukaisesti. Lyhennyksen määrä kasvaa lainan vanhetessa. Valtion asuntolainoissa eli yhtenäislainoissa korot ja lyhennykset peritään yhtenä eränä eli vuosimaksuna.

Hoitokulujen tasaaminen

ARAn ohjeistuksen mukaan pääomamenojen lisäksi voidaan tasata

Nikussa on jo aikaisemmin tasattu liiketilojen ja tonttien vuokrat, tyhjyyksien kustannukset, hallinnolliset palkat sosiaalikuluineen sekä hallinnon muut kulut, luottotappiot, vakuutusmaksut, vakuutusomavastuut, saadut vakuutuskorvaukset, korkotuotot, kiinteistövero, muuttokorjaukset sekä ulkoalueiden huolto.

Niitä kustannuksia, joihin jokainen voi asumisellaan vaikuttaa, mutta joita ei tasata ovat esimerkiksi lämmitys, sähkö, vesi, jätehuolto ja kiinteistöjen korjaus. Myöskään kiinteistöhoidon ja siivouksen palkkoja ei tasata, koska ne kohdistetaan kiinteistöille mitoituksen mukaan. Käyttö- ja huoltomaksut (hissi, nuohous) kohdistetaan suoraan kyseisille kiinteistöille.

Yli-alijäämän käsittely

ARA ohjeistaa, että ei-tasattavista hoito- tai rahoitusmenoista kertynyt yli- tai alijäämä vähennettynä varautumisiin kerätyillä varoilla on huomioitava asukkaiden vastikkeissa kohdekohtaisesti. Tasattavien hoito- ja rahoitusmenojen yli- tai alijäämä käsitellään yhteisötasolla, mikä tarkoittaa sitä, että yhteisö voi tasata yli- tai alijäämän eri kohteiden kesken.

Vuokranmäärityskaudesta 2017 alkaen yli-alijäämää kertyy vain ei-tasattavista hoitomenojen eristä. Näitä eriä ovat mm. lämmitys, sähkö, vesi, jätehuolto sekä vuosikorjauskustannukset mukaan lukien korjauksen palkkakustannukset, joita ei kateta peruskorjausrahastosta.

Aikaisemmin suuret korjauskulut on katettu peruskorjausrahastosta, jos kiinteistöllä ei ole ollut riittävästi ylijäämää. Kiinteistö, jolle on kertynyt ylijäämää, on kattanut isot korjaukset itse. Nyt jokaisen kiinteistön suuret korjauskulut katetaan peruskorjausrahastosta eli kaikkia kiinteistöjä kohdellaan tasa-arvoisesti.

Aikaisempien vuosien kiinteistökohtaisesti kertyneet yli- ja alijäämät pyrittiin käyttämään jo 2018 vuokranmäärityksessä niin täysimääräisesti kuin mahdollista. Kohteiden kumulatiiviset yli- ja alijäämät siirrettiin yhteiseen ”pottiin” korjausvelkaa suurentavana tai pienentävänä eränä varautumisen alkusaldoksi ARA:n suosituksen mukaisesti. Tämä yli-/alijäämien käsittelyn muutos näkyy vuoden myös 2019 vuokranmäärityslaskelmassa.

Vuokranmääritykseen liittyviin kysymyksiin vastaa hallintojohtaja Raija Elovirta, raija.elovirta@niiralankulma.fi

Niiralan Kulman keskivuokrat €/m2/kk 1.1.2019 alkaen

Tässä taulukossa ovat keskivuokrat kiinteistöittäin aakkosjärjestyksessä Kuopion kaupungin alueella ennen kuntaliitoksia, ja Vehmersalmen, Kurkimäen ja Hirvilahden vuokrat.

KIINTEISTÖ

1.1.2018

1.1.2019

Aatalankatu 3

10,54

10,91

Alakatu 3

11,50

11,79

Alakatu 6

11,08

11,25

Amerikanraitti 2

11,24

11,52

Ankkuritie 9

10,47

10,63

Annikintie 3

11,00

11,22

Asemakatu 5

10,68

10,95

Blominkatu 1

10,89

11,11

Gottlundinkatu 5, 7 ja Killisenkatu 8

13,74

13,74

Gottlundinkatu 9

9,50

9,50

Haarakastie 19

9,55

9,74

Haarakastie 2

10,01

10,16

Hauenkoukku 3

10,33

10,59

Hautalahdenkatu 1

11,00

11,00

Hautalahdenkatu 2–4

11,88

11,88

Hautalahdenkuja 5

11,26

11,43

Honkasaarentie 13

11,02

11,24

Ilmarisentie 6

11,60

11,83

Inkilänmäenkatu 30

11,55

11,78

Inkiläntie 2

10,30

10,61

Jaamantie 23

9,26

9,26

Jalkasenkatu 6

10,89

11,11

Juontotie 14

10,75

10,97

Juontotie 7

9,00

9,18

Justeerikuja 4

11,24

11,46

Kaartokatu 7b

13,66

13,93

Kanavaharjunkatu 9

12,86

13,12

Kasarmikatu 6

12,37

12,37

Kaskikatu 8

12,80

13,06

Katiskaniementie 4

11,00

11,22

Katraantie 14

11,76

12,05

Katraantie 16

11,88

12,12

Keihäskatu 1

12,13

12,37

Kentäntie 2, Kurkimäki

9,54

9,73

Keski–Kaari 31–35

10,66

10,87

Kielorannankatu 8

10,23

10,43

Kielonsaarenkatu 2

10,50

10,76

Kiirunanpolku 2

10,31

10,57

Killisenkatu 7

12,86

12,86

Kilponiementie 3

12,60

12,85

Koiravedenkatu 17

10,15

10,40

Koiravedenkatu 7

11,23

11,34

Kortekatu 5

11,57

11,69

Kortekatu 6

10,82

10,98

Kotokuja 1 ja 5

11,29

11,41

Koulutie 2, Riistavesi

9,80

9,80

Kulmakatu 1

9,70

9,94

Kumpukatu 6

11,28

11,45

Kumpukatu 8

12,79

12,90

Kypäräkatu 5

10,94

11,21

Kypäräkatu 6

10,82

11,14

Lehtoniemenkatu 1, 3, 5

9,90

10,20

Lempeläntie 11, Vehmersalmi

9,70

9,89

Linnanpellonkatu 30

13,32

13,25

Linnanpellonkatu 32

12,33

12,33

Lippumäenkatu 1

10,50

10,82

Litmasenkaari 8

9,80

10,05

Lohkaretie 3

10,89

11,22

Luistelijantie 1-3

10,65

10,97

Länsikatu 1

10,63

10,87

Malminkatu 11

12,44

12,56

Malminkatu 12

10,26

10,47

Malminkatu 13

11,22

11,61

Mertakaari 23

11,06

11,34

Mertakaari 30

10,27

10,37

Miettiläntie 16, Vehmersalmi

9,90

10,05

Myllymäki

9,90

10,00

Myllärintie 38

8,95

9,22

Myllärintie 40

12,00

12,18

Männikkötie 11, Vehmersalmi

7,40

7,40

Neulamäentie 15

9,84

10,04

Neulamäentie 20

8,92

12,64

Neulamäentie 22

12,23

12,60

Neulastie 6

8,93

9,20

Niemisjärventie 47, Hirvilahti

9,40

9,54

Niiralankatu 8

13,90

14,04

Nuotiokuja 2

9,98

10,28

Orsitie 6

11,47

11,70

Palokallio 2

10,80

10,91

Papinkuja 2

13,45

13,79

Pentinpolku 5, Vehmersalmi

9,40

9,40

Perunakatu 2

10,17

10,32

Perunakatu 5

10,68

11,00

Petosenkuja 1

10,34

10,60

Piekanankuja 1

9,98

10,23

Pirtinkaari 1

11,41

11,70

Pitkäsiima 1

10,35

10,56

Pohjolankatu 20–22

12,29

12,66

Pohjolankatu 28

10,21

10,47

Pohjolankatu 32–34

10,83

11,15

Porkkanakatu 1, Retiisikatu 2

11,03

11,36

Porkkanakatu 3

10,82

11,14

Punakukonkatu 8

10,12

10,42

Pyörönkaari 26

10,89

11,22

Rastaantie 3

10,44

10,70

Riekonkuja 2

10,08

10,33

Rosokuja 2

9,58

9,77

Ruutikellarinkatu

13,07

13,33

Rypysuontie 70

10,48

10,58

Rypysuontie 72

11,51

11,63

Saarijärventie 14

10,64

10,91

Saarijärventie 16

11,16

11,49

Sammonkatu 21, 23

13,77

14,05

Sampsankatu 2–4

11,91

12,27

Sandelsinkatu 14

8,60

8,82

Siikaniemenkatu 35

12,38

12,38

Sirppikatu 8

11,64

11,76

Sirppikatu 9

10,65

10,86

Soikkokuja 7

12,88

12,88

Sotilaspojankatu 2

12,22

12,59

Sotilaspojankatu 4

10,98

11,31

Särkilahdenkatu 5

11,23

11,51

Särkiniementie 11

11,75

12,04

Taivaanpankontie 23

11,58

11,75

Takkapolku 1

11,18

11,52

Tasavallankatu 19

10,83

11,15

Tasavallankatu 35

11,93

11,93

Tasavallankatu 4

9,84

10,14

Teerentie 6

10,20

10,46

Tehdaskatu 17

12,19

12,19

Tikaskatu 5-8

10,33

10,64

Torpankatu 1

11,41

11,70

Torpankatu 5

11,40

11,51

Urheilukatu 1

12,44

12,88

Vanuvuorenkatu 1–5

9,84

10,04

Verkkokaari 15

9,93

10,23

Versokuja 3

10,20

10,40

Vierumäentie 1, Vehmersalmi

7,40

7,51

Vierumäentie 3, Vehmersalmi

7,20

7,28

Yläkatu 6

10,63

10,84

 

Eri korotusosuuksien kiinteistömäärät koko Niiralan Kulmassa

Karttulan keskivuokrat €/m2/kk 1.1.2019 alkaen

KIINTEISTÖ

1.1.2018

1.1.2019

Arapiantie 1

9,14

9,32

Kissakuusentie 46

9,14

9,23

Kissakuusentie 8

7,97

7,97

Lukkarintie 6

9,14

9,32

Mestarintie 1

9,14

9,32

Multkankaantie 1

9,14

9,23

Paimelantie 1

9,14

9,23

Räätälintie 1

9,14

9,32

Räätälintie 2

9,14

9,32

 

Maaningan keskivuokrat €/m2/kk 1.1.2019 alkaen

KIINTEISTÖ

1.1.2018

1.1.2019

Laurintie 4

9,95

10,05

Laurintie 5

11,80

11,98

Peltolantie 4

9,95

10,10

Puimalantie 1

9,70

9,70

Toukolantie 8

9,90

10,00

Vehkaojantie 18

9,60

9,70

Vehkaojantie 6

9,60

9,70

Viljapellontie 8

8,75

8,88

 

Nilsiän keskivuokrat €/m2/kk 1.1.2019 alkaen

KIINTEISTÖ

1.1.2018

1.1.2019

Karkuntie 2

11,50

11,33

Kotipolku 11

9,86

10,35

Leivontie 4

9,00

9,20

Lusperinkuja 1–3

11,20

11,03

Saarikyläntie 2

8,45

8,70

Tilhintie 2

9,20

9,30

Tilhintie 4

9,35

9,35

 

Juankosken keskivuokrat €/m2/kk 1.1.2019 alkaen

Hussontie 1

8,97

9,01

Keksitie 1

9,26

9,35

Keksitie 2

9,26

9,40

Keksitie 8

8,95

9,08

Laivarannantie 15

8,72

8,72

Lakitie 3

9,41

9,60

Lapinpaadentie 2

8,91

9,00

Lapinpaadentie 4

8,94

9,07

Lapinpellontie 1

8,50

8,59

Lapinpellontie 3

8,47

8,51

Masuunitie 1

10,57

10,57

Porolammentie 4

9,01

9,10

Rantalantie 7 B

8,84

8,84

Rasintie 2a

10,35

10,00

Rasintie 2b

12,24

11,89

Rasintie 4a

10,35

10,00

Rasintie 4b

10,35

10,00

Riekkiläntie 20

5,57

5,57

Ruukintie 2a

10,42

10,42

Suntiontie 2

8,45

8,32

Terveystie 1

8,97

9,10

Uudenkyläntie 3

9,05

9,19

Uudispellontie 1

8,93

9,06

Virtalantie 3

8,72

8,72

ASUNTOA HAKEVILLE

ASUKKAILLE

NIIRALAN KULMA

SÄHKÖINEN ASIOINTI