Ei tikusta, vaan Nikusta asiaa!  Uutisia ja artikkeleita Niiralan Kulmasta, asukkaiden, henkilökunnan ja koko toiminnan näkökulmista. 

Nikulaisen matkassa: ICT-päällikön työpäivä

25.01.2022 - Kirjoittaja

 Nikulaisen matkassa on miltei vuosi sitten käynnistynyt juttusarjamme, jonka avulla esittelemme Niiralan Kulman työntekijöiden työtehtäviä – koko laajaa kirjoa erilaisista toimistotehtävistä kiinteistöllä suoritettaviin työtehtäviin.

Olemme tähän mennessä tutustuneet jo moneen eri ammattikuntaan. Mm. palveluneuvonta, henkilöstöhallinto, kiinteistönhoito jne.

Huom: kaikki aiemmat jutut ovat luettavissa täällä >>

 

Tänään pääsemme tutustumaan ICT-tiimimme työtehtäviin ja tarkemmin ICT-päällikköömme Jussiin. ICT-tiimimme koostuu kahdesta henkilöstä ja heidän työpisteensä sijaitsee toimistomme 3.kerroksessa.

Alla kuvassa toimistomme 3.kerros:

ICT: information and communication technology

Jussi asuu tällä hetkellä Kuopiossa, mutta on Siilinjärveltä kotoisin. Hän on työskennellyt Niiralan Kulmalla kolme vuotta. Jussi kertoo taustastaan: ”Kiinnostus tietotekniikkaan heräsi opiskeluaikana, jonka jälkeen hakeuduin ICT-alan tehtäviin ensin harjoittelijaksi ja sitten asiantuntijatehtäviin. 25 vuotta ICT-alan eri tehtäviä on tuonut useita mahdollisuuksia nähdä alaa ja kasvattaa osaamistani eri työnantajien sekä paikkakuntien myötä. Olen työskennellyt energia-konsernissa, kahdessa pohjoismaisessa IT-palveluyrityksessä usean sadan asiantuntijan joukossa sekä valtionvarainministeriön turvallisuusverkko-yksikössä.”

Jussi kertoo, että työpäivä käynnistyy älypuhelimella, jolla hän tarkastaa sähköisestä kalenterista työpäivään sisältyvät tapaamiset sekä työpäivälle suunnitellut tehtävät. Jussin tehtäväkenttä on laaja – mm. ICT-strategian ja suuntaviivojen pitkän tähtäimen suunnittelu, vastuu ICT-toimintojen johtamisesta ja kustannusseurannasta, tietoturvan ylläpito, häiriöttömyyden varmistaminen sekä päätelaitteiden elinkaaren hallinta.

Lisäksi yhteistyökumppaneiden ja sidosryhmien välinen aktiivinen yhteydenpito vie osan Jussin työajasta. Projekteja on toistuvasti käynnissä eri ICT-osa-alueisiin liittyen ja mm. niiden edistäminen kuuluu hänen toimenkuvaan. Niiralan Kulmalla on yli 300 pääte- sekä aktiivilaitetta sekä vajaat 100 eri tietojärjestelmää, joiden toimivuuteen, häiriöttömyyteen, saatavuuteen sekä häiriöselvitykseen kuluu Jussin työpäivistä aikaa melko iso osa.

Alla kuvassa Jussi kotona etätyöpisteellään:

Parasta työssä monipuoliset ja erilaiset työpäivät

Jussi mainitsee, että parasta työssä on monipuoliset ja erilaiset työpäivät, joihin voi tulla yhtäkkiä nopeasti työn alle otettavia tehtäviä tai vastavuoroisesti suunnitelmien dokumentointia rauhassa kirjoittaen. ”Useat tehtäväni vaativat tiedon koostamista eri osa-alueista ja järjestelmistä. Pitkän työurani kautta saatu kokemus auttaa haasteiden ja vaikeidenkin ongelmien ratkaisuissa. Työajan järjestely ja hallinta on myös parasta liukuvan työajan puitteissa.”

”Etätyö on tuttua 10 vuoden ajalta. Etätyö on minulle luonnollinen tapa tehdä työtehtäviäni paikkariippumattomasti. Kiitos työnantajalle etätyön mahdollisuudesta. Tällä hetkellä teen säännöllisesti etätyötä, mutta käyn tarvittaessa tapaamisissa toimistolla sekä yhteistyökumppaneiden luona.” kertoo Jussi.

Vapaa-aikaa Jussi viettää usein liikunnan parissa. ”Olen aktiiviliikkuja usean liikuntalajin kautta. Elämäni lentopallon parissa 40 vuoden ajalta on tuonut paljon ystäviä, pelikavereita ja menestystä. Laji on antanut monenlaista osaamista pelaajana, valmentajana, tilastoijana sekä tuomarina. Minut löytää myös kuntosalilta, hiihtoladulta, pyöräilemästä tai rullaluistimilla liikkuen.”

Jussilla on myös koirakaveri piristämässä elämää ja lenkkeilyä. ”Vapaa-ajalla ulkoilemme 6-vuotiaan cockerspanieli Wandan kanssa, hän tuo myös säännöllisyyttä etätyöpäivieni aikatauluihin. Päivän lounastauolla ehdimme käydä hetken haukkaamassa happea ja työpäivät eivät pitkity hänen toiveestaan päästä ulkoilemaan pidemmälle kävelylle Puijon metsiin.”

Alla kuva suloisesta Wandasta:

”Kesäisin aktivoidun mökkielämään viettäen vapaa-aikani perheeni kanssa mm. kunnostusprojektien parissa, samalla nauttien luonnosta ja luonnon äänistä. Puuhastelu ja aika kodin sekä työn ulkopuolella lataa akkujani todella hyvin.” mainitsee Jussi hymyissä suin.

Jussin mielestä parasta Kuopiossa on luonto, Puijo sekä rento savolaisuus. Jussi kokee myös, että Kuopio on sopivan kokoinen kaupunkina. Näistä seikoista moni on varmasti samaa mieltä Jussin kanssa! Onhan Kuopio upea kaupunki kaikin puolin!

Työantajan henkilöstöedut ovat todella hyvät ja kattavat

Jussi suosittelisi Niiralan Kulmaa työnantajana: ”Työantajan henkilöstöedut ovat todella hyvät ja kattavat. Työpaikka mahdollistaa ammatillista kasvua ja kehittymistä sekä mukavan ja ammattitaitoisen työyhteisön. Työt on oikein kiva aloittaa jokainen työaamu hyvällä fiiliksellä!”

Perehtyminen ICT-tiimin työtehtäviin oli hyvin valaiseva ja mielenkiintoinen kokemus. Työ on vastuullista ja tärkeää kaikin osin. Kiitos Jussille työtehtävien esittelystä ja kiitos myös koko ICT-tiimille hyvästä työstä tietoturvamme hyväksi!

Näiden sanojen saattelemana toivotan kaikille oikein mukavaa alkanutta vuotta ja ihania talvisia päiviä! Nikulaisen matkassa -juttusarjamme ei pääty vielä tähän. Jatkoa tulee lähiaikoina. Pysykää kuulolla ja terveinä!

Terkuin Niiralan Kulman markkinointiassistentti Jenna 

Liittyvät uutiset

ASUNTOA HAKEVILLE

ASUKKAILLE

NIIRALAN KULMA

SÄHKÖINEN ASIOINTI