Viksu Niku kertoo ympäristöfiksuista asioista, tekemisestä ja toimista, joiden avulla edistämme yhteistä tavoitetta: Hiilineutraali Kuopio 2030.

Nikun suuri kierrätyskilpailu 1.7.–31.8.2022

20.07.2022 - Kirjoittaja

Nikun suuri kierrätyskilpailu 1.7.–31.8.2022

Tänä kesänä kannustamme nikulaisia kierrättämään ja lajittelemaan kierrätyskilpailun avulla. Kierrätyskilpailussa ovat kaikki asukkaat automaattisesti mukana. Vähentämisen kohteena on sekajätteen määrä. Voittajakiinteistö on se, joka pudottaa sekajätteen kokonaismäärää eniten kilpailuaikana verrattuna oman talon edellisen vuoden tilanteeseen.  Kisassa ovat automaattisesti mukana kaikki kiinteistöt, joista saadaan vertailukelpoiset tiedot lajittelusta edelliseltä vuodelta. Ne kiinteistöt, jotka ovat olleet vuonna 2021 remontissa tai valmistuneet vuoden aikana eivät ole kisassa mukana, koska vertailukelpoista jätemäärätietoa ei ole.

 

Lajittelusta rutiinia

Jätteiden kierrätysvelvoite tiukentui vuoden 2016 alussa. Asetuksen mukaan 50 % yhdyskuntajätteestä tulee kierrättää materiaalina. Jätteiden lajittelu ja kierrättäminen säästää luontoa ja on muutenkin järkevää, sillä jätteiden keräily, kuljetus ja käsittely on kallista. Kierrätyksen tarkoituksena on vähentää jätteen syntymistä ja saada käyttökelpoinen materiaali hyötykäyttöön. Jätehuollon tärkein lenkki on kuluttaja, joka myös maksaa jätehuollon kustannukset asumismenoissaan. Siksi käyttökelpoisten tavaroiden kierrätys ja jätteiden tarkoituksenmukainen lajittelu on kaikkien yhteinen etu. Jokaisen tulisi huolehtia omalta ja perheensä osalta siitä, että roskapussit ja muut jätteet laitetaan niille varattuihin jäteastioihin, eikä niitä jätetä lojumaan roskakatoksen lattialle tai maahan. Jätehuolto laskuttaa jokaisesta lattialla olevasta roskapussista erikseen, ja ylimääräiset kustannukset puolestaan heijastuvat vuokriin

 



Koko Nikun kiinteistökannassa jätteiden osuudet jakaantuivat vuonna 2021 seuraavasti: 

Liittyvät uutiset

ASUNTOA HAKEVILLE

ASUKKAILLE

NIIRALAN KULMA

SÄHKÖINEN ASIOINTI