Inkilänmäki ja Pihlajalaakso sijaitsevat Puijon alueen itälaidalla. Inkilänmäelle Kuopion torilta on matkaa reilut pari kilometriä ja hieman edempänä sijaitsevaan Pihlajalaaksoon vajaa neljä kilometriä.
Inkilänmäki on rakennettu pääosin 1960- ja 1970-luvuilla. Sittemmin alue on laajentunut pohjoisen suuntaan 2010-luvulla rakennetun Pihlajalaakson asuinalueen myötä. Inkilänmäen talokanta koostuu kerrostalo- ja omakotitaloasunnoista, viereisellä Peipposenrinteen alueella asunnot ovat enimmäkseen pientaloja. Pihlajalaaksossa on nykyaikaisia kerrostaloja.
Inkilänmäellä on pari päivittäistavarakauppaa ja päiväkoti. Pihlajalaaksossa on kauppa ja päiväkoti. Hyvät liikenneyhteydet ja useamman kerran tunnissa kulkevat bussit mahdollistavat palveluiden pariin pääsyn myös keskustaan ja lähialueille. Eikä pyörälläkään matkaa taita kauaa! Liikkuminen keskustaan, moottoritielle ja muihin kaupunginosiin on sujuvaa pääliikenneväylien kautta.
Lähellä on erinomaiset ulkoilu- ja liikuntamahdollisuudet. Puijon alueelta löytyy kesäisin useita metsässä kierteleviä lenkki- ja pyöräilypolkuja, Puijon huipun aktiviteetit sekä talvisin kattava valaistu latuverkosto. Puijon länsipuolen hiihtostadionilla järjestetään tapahtumia, joista tunnetuin lienee Puijon mäkihypyn maailmancupin osakilpailu. Puijon pesäpallostadion monipuolistaa alueen urheilutarjontaa. Sisäliikuntamahdollisuuksia tarjoaa parin kilometrin päässä sijaitseva Kuopio-halli.
Tutustu tarkemmin Inkilänmäellä sijaitseviin Niiralan Kulman kohteisiimme alla olevien linkkien kautta tai Kotihaussamme, jossa pystyt täyttämään myös asuntohakemuksen.
Pihalajalaakso sijaitsee Inkilänmäen pohjoispuolella.
Tutustu monipuolisiin sisä- ja ulkoliikuntapaikkoihin, uimarantoihin ja ulkoilu- ja latureitteihin.
Voit tarkastella Kuopion seudun joukkoliikennereittejä ja aikatauluja Reittiopas-palvelussa.
Vilkku-fillarit ovat sähköavusteisia kaupunkipyöriä, joista maksetaan erillisen sovelluksen kautta käytön mukaisesti.