Julkulan pitkänomainen kaupunginosa myötäilee Kallaveden rantoja Puijon alueen länsipuolella. Julkula sijaitsee 4–6 kilometrin päässä Kuopion keskustasta.
Pääosin 1970–1990-luvuilla rakennettu Julkula on etenkin lapsiperheiden suosiossa. Liikenneyhteydet alueelta ovat hyvät ja teitä pitkin pääsee näppärästi sekä etelän että pohjoisen suuntiin.
Julkulassa on erinomaiset ulkoilu- ja liikuntamahdollisuudet. Alueella on monenlaisia lenkkeilypolkuja, jotka talvella muuntuvat valaistuiksi laduiksi. Polkuja pitkin pääsee kiipeämään myös Puijon huipulle. Kiviniemenrannan uudistetulla lähiliikunta-alueella voi pelata kori- ja jalkapalloa sekä rantalentopalloa. Sählykenttä toimii talvella luistelukenttänä. Lisäksi liikuntapaikalla on kuntoilulaitteita, kuntoiluportaikko ja köysikiipeilyrata sekä uimaranta. Alueella on myös pienvenesatama.
Julkulassa on päivittäistavarakauppa, päiväkoteja, nuorisotalo sekä mm. kotileipomo. Viereisellä Länsi-Puijon (Rypysuon) alueella sijaitsee alakoulu. Myös Puijonlaakson ostoskeskuksen palvelut sijaitsevat lähistöllä. Julkula on pyöräily- ja lenkkeilyetäisyydellä Kuopion yliopistollisesta sairaalasta, Itä-Suomen yliopiston sekä Savonia-ammattiakorkeakoulun ja Savon ammattiopiston Savilahden kampuksista.
Tutustu tarkemmin Julkulassa sijaitseviin Niiralan Kulman kohteisiimme alla olevien linkkien kautta tai Kotihaussamme, jossa voit täyttää myös asuntohakemuksen.
Tutustu monipuolisiin sisä- ja ulkoliikuntapaikkoihin, uimarantoihin ja ulkoilu- ja latureitteihin.
Voit tarkastella Kuopion seudun joukkoliikennereittejä ja aikatauluja Reittiopas-palvelussa.
Vilkku-fillarit ovat sähköavusteisia kaupunkipyöriä, joista maksetaan erillisen sovelluksen kautta käytön mukaisesti.
Vilkku-fillareiden pyöräasemat kartalla
Kuva: Vicente Serra / Kuopion kaupunki