Jynkkä on väljästi rakennettu pientalovaltainen kaupunginosa, joka sijaitsee noin 6–8 kilometrin etäisyydellä keskustasta etelään.
Jynkkä on lapsiperheiden suosiossa, ja alueella onkin useita päiväkoteja, alakoulu, yläkoulu ja nuorisotalo. Alakoulun yhteydessä on myös kirjasto ja tien toisella puolella päivittäistavarakauppa ja ravintola. Kolmisopen kauppakeskuksen ja Hermanin kauppakeskittymän palvelut ovat myös lähettyvillä.
Liikenneyhteydet alueelle ovat hyvät, ja keskustaan kulkee useita bussivuoroja. Kevyelle ja julkiselle liikenteelle rakennettu Särkilahden silta lyhentää pyöräily-yhteyttä keskustaan. Jynkässä järjestettiin asuntomessut vuonna 1980, jonka tienoilla alue on pääosin rakennettu.
Liikuntamahdollisuudet ovat monipuoliset. Jynkässä on laajat viheralueet ja ulkoilureitit, valaistu kuntohiihtolatu ja uimaranta. Alueelta löytyy myös pienvenesatama ja matonpesupaikka.
Läheisellä Petosen kaupunginosaan kuuluvalla Lippumäen alueella on kallion sisään louhittu Lippumäen uimahalli, joka peruskorjattiin vuonna 2021. Uimahallin yhteydessä on myös kuntosali. Lippumäessä sijaitsee lisäksi lähiliikunta-alue ja jäähalli.
Tutustu tarkemmin Jynkässä sijaitseviin Niiralan Kulman kohteisiimme alla olevien linkkien kautta tai Kotihaussamme, jossa voit täyttää myös asuntohakemuksen.
Tutustu monipuolisiin sisä- ja ulkoliikuntapaikkoihin, uimarantoihin ja ulkoilu- ja latureitteihin.
Voit tarkastella Kuopion seudun joukkoliikennereittejä ja aikatauluja Reittiopas-palvelussa.
Vilkku-fillarit ovat sähköavusteisia kaupunkipyöriä, joista maksetaan erillisen sovelluksen kautta käytön mukaisesti.