Petosen laaja kaupunginosa sijaitsee noin 10–12 kilometriä Kuopion keskustasta etelään. Alueen keskustana on kerrostalovaltainen Pyörö, jonka ympärille levittäytyvät rivitalo- ja omakotitaloalueet Lippumäki, Litmanen, Pitkälahti ja Pirtti.
Petosen kaupunginosa tunnetaan myös puistokaupunkina, sillä siellä on puistokäytäviä yhteensä noin 20 kilometriä. Liikkuminen on sujuvaa useilla bussiyhteyksillä sekä kävellen ja polkupyörällä kattavan kevyen liikenteen verkoston ansiosta. Petonen sijaitsee moottoritien läheisyydessä, joten liikkuminen muihin kaupunginosiin ja keskustaan on helppoa ja nopeaa. Saaristokatu tarjoaa Petosen asukkaille vaihtoehtoisen reitin keskustaan.
Petonen on rakennettu täyden palvelun alueeksi. Pyöröstä löytyvät kaikki peruspalvelut, kuten päivittäistavarakauppoja, apteekki ja terveysasema. Alueella on lisäksi useita päiväkoteja, kaksi alakoulua (sekä alakoulun sivuyksikkö 1. ja 2. luokkineen) ja yläkoulu.
Liikuntamahdollisuudet Petosella ovat erinomaiset. Lippumäen väestönsuojassa on uimahalli ja kuntosali, jotka uusittiin vuonna 2021. Lippumäellä on myös monipuolinen liikuntakeskus, jossa on ulkokuntoalue, palloiluhalli, jäähalli sekä skeittiparkki, joka on suunniteltu skeittajille, scooteille ja bmx-pyörille. Litmasella on vuonna 2025 uudistettu lähiliikunta-alue, pumptrack-rata sekä jalkapallo- ja tenniskentät. Lisäksi alueella on runsaat lenkkeily- ja latuverkostot, jotka kulkevat osin myös aivan rannan tuntumassa ja jatkuvat talvella jäälle.
Venesatamat tarjoavat veneilijöille suoran yhteyden kauniille Kallavedelle. Petosella on yksi Kuopion suosituimmista uimarannoista, Kirveslahden uimaranta, jonka yhteydestä löytyy myös matonpesupaikka. Lisäksi uida voi Pitkälahden uimapaikalla.
Tutustu tarkemmin Petosen alueella sijaitseviin Niiralan Kulman kohteisiimme alla olevien linkkien kautta tai Kotihaussamme, jossa voit täyttää myös asuntohakemuksen.
Tutustu monipuolisiin sisä- ja ulkoliikuntapaikkoihin, uimarantoihin ja ulkoilu- ja latureitteihin.
Voit tarkastella Kuopion seudun joukkoliikennereittejä ja aikatauluja Reittiopas-palvelussa.
Vilkku-fillarit ovat sähköavusteisia kaupunkipyöriä, joista maksetaan erillisen sovelluksen kautta käytön mukaisesti.