Ulkoiluntäyteinen asukastapahtuma Jätkänkämpällä
05.03.2024 - Kirjoittaja
Niiralan Kulman asukastapahtumaa vietettiin iloisissa tunnelmissa lauantaina 2.3.2024 Rauhalahden Jätkänkämpällä. Talvinen ja ulkoiluntäyteinen asukastapahtuma keräsi jälleen kerran nikulaiset yhteen.


Päivän aikana Jätkänkämpällä oli mahdollista osallistua pilkkikilpailuun, ja lapset pääsivät ratsastamaan ja tutustumaan Kuopion eläinpuiston poneihin. Olipa paikalla myös eläinpuiston possumaskotti. Kaikkiin pilkkisarjoihin saatiin riittävästi osallistujia, ja pilkkimässä nähtiin niin ensikertalaisia kuin konkareita. Ulkoilupäivän ohessa asukkaille oli tarjolla suolaista ja makeaa purtavaa sekä kahvia ja mehua.
Asukastapahtuma sai kiitosta hyvistä järjestelyistä. Kesällä Niiralan Kulman asukastapahtuma järjestetään Rauhalahden leirintäalueella, ja tällä kertaa isompana kuin edellisvuonna. Niiralan Kulman 75-vuotisjuhlavuoden kunniaksi kesätapahtumassa nähdään muun muassa Hevisaurus.