Vinyylilankulla ja vaaleilla sävyillä omannäköinen Niku-koti
28.03.2024 - Kirjoittaja
Haaveiletko Niku-kotisi remontoimisesta? Niiralan Kulma mahdollistaa asukkailleen omatoimiremontoimisen, jonka aikana asukkaat voivat esimerkiksi maalata tai tapetoida seinät. Toisinaan asukkailla on valmiuksia tehdä myös haastavampia remontointitöitä, kuten vaihtaa lattia uuteen, nykyaikaisempaan vaihtoehtoon.

Niiralan Kulmalla omatoimiremontti on täysin mahdollinen, kunhan kiinteistöhoitaja on ensin tarkastanut remontin tarpeen. Isommissa remonteissa, kuten lattianvaihdossa, kiinteistönhoitajat opastavat remon-toijia kääntymään korjaustyönjohdon puoleen. Näin myös Pyörönkaaren asukkaiden kohdalla.
Pyörönkaarella asunto koki silminnähtävän muutoksen asukkaiden omatoimiremontin myötä. Pohjarat-kaisultaan ja sijainniltaan asunto oli mieleinen, mutta asunnon lattia, seinäpinnat ja listat kaipasivat päivi-tystä. Omatoimiset asukkaat päättivät remontoida asunnon ennen muuttoa. Tähän Niiralan Kulmalta myönnettiin tarkastuksen jälkeen lupa.
Lisää asumisviihtyvyyttä omatoimiremontilla

Kun lupa omatoimiremontin tekemiselle oli myönnetty, oli edessä maalien ja lattamateriaalien valitsemi-nen Niiralan Kulman sopimusvalikoimasta. Pyörönkaaren asukkailla oli ennestään kokemusta puusepän töistä, joten päätös isommalle remontille oli selkeä. Lattia vaihdettiin kokonaan uuteen, kosteita tiloja lu-kuun ottamatta. Ensitöikseen asukkaat purkivat vanhan lattian pois. Entiset lattiamateriaalit käsiteltiin asianmukaisesti, ja samalla lattian vinoumat korjattiin.
Lattiaremontin lisäksi asunto sai uuden maalipinnan. Samaan aikaan kun lattia valmistui, seinät kitattiin ja maalattiin. Remontille saatiin viimeinen loppusilaus, kun listoja vaihdettiin tummista vaaleisiin. Remontti-pölyä ja -jätettä kertyi jonkin verran, ja Niiralan Kulman kanssa sovittiin jätteiden kierrätyksestä erikseen. Yhteydenpito Niiralan Kulman ja asukkaiden välillä oli aktiivista.
Omatoimiremontin tarkoitus oli lisätä asumisviihtyvyyttä, ja sen remontti todella teki. Kahden viikon re-montin aikana asunto koki ison muodonmuutoksen. Pyörönkaaren asukkaat suosittelivat lämpimästi omatoimiremontin tekemistä asukkaille, joilla on jo ennestään valmiuksia remontoimiseen, ja haluavat nähdä oman kädenjälkensä ja tehdä kodista omannäköisen.
Omatoimiremonttia on toteutettu myös muissa Niku-kodeissa. Länsi-Puijolla asuvan perheen koti muut-tui, kun muovimatto vaihtui vinyylilankkuun. Lue artikkeli.
Jos omatoimiremontti sopisi Niku-kotiisi, etene näin:
• Ota yhteys talosi kiinteistönhoitajaan, joka tarkastaa asunnon ja antaa luvan remontille. Isommissa remonteissa, kuten lattianvaihdoissa, kiinteistöhoitaja opastaa sinut korjaustyönjohdon puoleen.
• Kun remonttilupa on myönnetty, saat remonttiin sopivat työvälineet sekä mieleisesi materiaalit Niiralan Kulman sopimusmallistosta Kuopion K-Raudasta. Sopimusvalikoiman materiaalit saat maksutta. Kysy tarvittaessa lisätietoa myyjältä.
• Tee tai teetätä työ 1 kk:n sisällä luvan saamisesta. Omatoimiremontoinnin kustannukset ovat koti-talousvähennyskelpoisia.
• Ilmoita kiinteistönhoitajallesi/sovitulle henkilölle remontin valmistumisesta, ja sovi työn tarkastus-ajankohta.
Lisätietoa omatoimiremontoimisesta.