Toimiva ympäristö hyödyttää kaikkia – helppokulkuisuus tavoitteena
03.11.2025 - Kirjoittaja
Niiralan Kulmalla panostamme kiinteistöjen helppokulkuisuuteen ja esteettömyyteen. Tämä on myös Kuopion kaupungin asettama tavoite, johon vastaamme erilaisilla toimilla. Yhdenvertaisten tilojen mahdollistaminen on tärkeää.
Kuvittele, että haluat mennä kerhohuoneeseen, mutta oven edessä odottaa korkea kynnys. Tai että asut viihtyisässä kerrostalossa, mutta hissi ei ulotu alimman kerroksen talopesulaan. Monelle meistä tällaiset tilanteet ovat arkipäivää – mutta haasteita kuvatut tilanteet aiheuttavat erityisesti niille, joiden liikkuminen tai aistien käyttö on rajoitettua. Esteettömyys ei kosketa vain pyörätuolin käyttäjiä, vaan myös esimerkiksi lapsiperheitä, ikääntyviä ja vaikkapa tilapäisesti loukkaantuneita. Siksi otamme entistä enemmän askeleita kohti saavutettavampaa arkea.
Miksi esteettömyys on tärkeää?
Esteettömyydessä on kyse ihmisten moninaisuuden huomioimisesta. Kiinteistöissä se tarkoittaa tilojen ja ympäristön toimivuutta ja sujuvan liikkumisen huomiointia. Esteettömyys mahdollistaa asumisen valitsemassaan talossa myös elämäntilanteen muuttuessa ja sujuvan liikkumisen myös asunnon ulkopuolella. Esteettömyys tukee kaiken ikäisiä ja eri elämäntilanteissa olevia asukkaita, ja parantaa myös turvallisuutta kaikille. Esteetön ympäristö on lisäksi tulevaisuuden investointi: väestön ikääntyessä ja monimuotoistuessa yhä useampi hyötyy saavutettavista ratkaisuista. Esteettömyys on yhdenvertaisuutta ja osa kestävää kehitystä, ja olemme nostaneet sen myös vastuullisuusohjelmaamme.
Nikun kiinteistöt kartoitettu
Tiesitkö...?
Uudiskohteissamme esteettömyyden huomioiminen on ollut strateginen valinta jo vuosia. Vanhemmatkin kiinteistöt on nyt käyty läpi ja luokiteltu saavutettavuuden mukaan kolmeen eri ryhmään. Kiinteistömme ovat kartoituksen mukaan joko esteettömiä, helppokulkuisia tai osin helppokulkuisia sen mukaan, miten talon pihalla ja yhteisissä tiloissa pääsee liikkumaan esimerkiksi pyörätuolin tai rollaattorin kanssa. Täysi esteettömyys tarkoittaa esimerkiksi automaattisesti avautuvia alaovia, joten palvelutalotasoista esteettömyyttä vuokrataloissamme harvemmin on. Sen sijaan liikkumisen apuvälineitä ja esimerkiksi lastenvaunuja käytetään kiinteistöillämme runsaasti. Saavutettavuutta haluamme entistä enemmän tuoda esille, jotta hakijoiden ja asukkaiden olisi helppo arvioida eri talojen sopivuutta itselle, kun elämäntilanne muuttuu ja asunnon etsiminen tai vaihtaminen on ajankohtaista.
Kiinteistöt esittelyssä Kotihaussa
Millaisessa talossa sinä asut? Helppokulkuisiin kiinteistöihin voit tutustua Kotihaussa, jossa kaikki Nikun asuintalot ovat esiteltyinä. Taloja voi myös etsiä erillisen ”Helppokulkuinen kohde” -suodatuksen avulla. Helppokulkuisuus-arviointi on tehty vain kiinteistölle ja sen ympäristölle, asunnon esteellisyys tulee asukkaan arvioida aina itse. Kotihakuun voi tutustua osoitteessa http://asunnot.niiralankulma.fi.
