Urheilukatu 3 on uusi Niiralan Kulman rakenteilla oleva kiinteistö, jonka asuntoihin pääsee muuttamaan 1.4.2026. Haku tähän kohteeseen on päättynyt. Valituille asukkaille ilmoitetaan joulukuussa 2025.
Kahdeksankerroksinen hissillinen talo sijaitsee Haapaniemen kaupunginosassa keskustan tuntumassa. Haapaniemellä on monipuoliset ulkoilu- ja liikuntamahdollisuudet sekä erinomaiset kulkuyhteydet.
Alueella on runsaasti palveluja: päivittäistavarakauppoja, alakoulu ja päiväkoti. Ykkösrastin liikekeskuksessa on monipuolisesti myös muita palveluita, kuten ravintoloita ja apteekki. Haapaniemen pienvenesatama ja Väinölänniemen ulkoilualue ovat lähituntumassa. Kuopiolaista jalkapalloa katselet melkeinpä suoraan ikkunasta, sillä seuran kotikenttä sijaitsee aivan vieressä. Myllymäen pistetalojen ympäristö on suojeltu, jonka vuoksi myös uudet talot jäljittelevät ulkoasultaan 1950- ja 60-luvuilla rakennettuja taloja.
Tutustu Haapaniemen kaupunginosaan.
Kohteessa on yhteensä 45 asuntoa yksiöistä neliöihin. Voit tutustua huoneistotyyppeihin alla olevasta listauksesta. Pohjakuvat latautuvat jpeg-muodossa.
| Huoneistotyyppi | Asuntojen lukumäärä | Koko (m²) | Vuokra (€/kk) | Pohjakuva |
| 1 h + kt (keittotila) | 1 | 28 | 538,89 | pohjakuva |
| 1h + kt | 4 | 28,5 | 546,48 | pohjakuva |
| 2 h + kt | 8 | 40 | 660,33 | pohjakuva, pohjakuva |
| 2 h + k | 8 | 48 | 736,23 | pohjakuva |
| 2 h + kt + saunakaluste | 8 | 50 | 804,54 | pohjakuva |
| 2 h + k + saunakaluste | 8 | 53 | 827,31 | pohjakuva, pohjakuva |
| 3 h + k | 5 | 58,5 | 842,49 | pohjakuva, pohjakuva |
| 4 h + kt + sauna | 3 | 86,5 | 1 161,27 | pohjakuva |
Saunakaluste: Harvian kokoontaittuva, tilaa säästävä kylpyhuonesauna, jonka asukas voi halutessaan poistaa käytöstä. Tutustu kylpyhuonesaunaan (Harvia).
Tässä kohteessa vesilaskutus on kulutuksen mukaan. Vesiennakkomaksu on 20 €/hlö/kk. Vesilasku tasataan todellisen kulutuksen mukaiseksi kaksi kertaa vuodessa. Lisätietoa vesilaskutuksesta.
Kaikkien Niiralan Kulman asuntojen vuokraan sisältyy 25 megabitin asuntokohtainen taloyhtiölaajakaista.
Lue lisää laajakaistasta.
Kaikissa asunnoissamme lemmikit ovat sallittuja. Voit muuttaa lemmikkisi kanssa myös tähän valmistuvaan kohteeseen.
Rakennus on savuton. Tupakointi on sallittu ainoastaan kiinteistön pihalla erikseen merkityllä tupakointipaikalla.
Autopaikat piha-alueelta vuokrataan palveluneuvonnastamme. Sähköautolle on mahdollista vuokrata latauspaikka.
Kiinteistöllä on asuntokohtaiset varastotilat, polkupyörä- ja lastenvaunuvarasto, kuivaushuone ja saunatilat. Viihtyisällä piha-alueella on lasten leikkialue sekä oleskelualue. Talopesula sijaitsee pihapiirissä Raviradantie 6:n huoltorakenuksessa.
Valtion myöntämän asuntorakentamisen tuen myötä tulo- ja varallisuusrajat vaikuttavat asukasvalintoihin. Tutustu asukasvalinnan perusteisiin.
Asuntoja ei pääse katsomaan ennen niiden valmistumista, sillä alue on työmaa-aluetta. Päätös asunnon vastaanottamisesta hyväksytään pohjakuvien ja materiaalitietojen perusteella. Asukkaaksi valituille järjestetään tutustumiskäynti ennen varsinaista muuttopäivää. Tällöin asunnosta on mahdollista ottaa tarvittessa esimerkiksi mittoja.
Asunnoissa on kauniit pintamateriaalit: seinät ovat valoisan vaaleat, lattiat kestävää ja kaunista vinyylilankkua. Huomioithan, että kuvat huoneistojen materiaaleista ovat valmistajien havainnekuvia ja suuntaa antavia. Tuotemerkit saattavat muuttua.


Huoneistojen lattiat: puukuvionen vinyylilankku (Gerfloor Creation 55 Clic, Bostonian Oak)

Haku Urheilukatu 3:n asuntoihin on päättynyt. Asukasvalinta tehtiin hakuaikana saapuneiden hakemusten perusteella. Hakijapalvelu on ollut suoraan yhteydessä valittuihin asukkaisiin, ja asukasvalinnat on tehty joulukuussa 2025. Muuttamaan pääsee 1.4.2026, ja ennen muuttopäivää tuleville asukkaille järjestetään infotilaisuus ja tutustumiskäynti.